Peace!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015



Edellisen postauksen julkaistessani en todella olisi voinut kuvitella mihin uutiseen kyseinen päivä päättyy. Pariisi näyttäytyi meille kaksi viikkoa aikaisemmin syksyisen värikkäänä, ja iskujen jälkeen yhtäkkiä niin surullisen mustana.
En tietysti ole voinut olla miettimättä sitä, että viime viikonloppukin oli yksi vaihtoehto meidän Pariisin matkan ajankohdaksi. Meidän hotelli oli juuri tuolla alueella, missä iskut nyt tapahtuivat. 
Järki sanoo, että kaikkea ei vain voi ruveta pelkäämään, eikä tällaisen pidä antaa vaikuttaa ja estää ihmisten vapautta. Silti tunnustan pelkääväni. Pelkään edes ajatella sitä, että pieni poikamme olisi voinut menettää vanhempansa tai varsinkaan, että tässä yhä vaarallisemmassa maailmassa hänelle tapahtuisi jotain.
Vaikka henkilökohtainen pelkonikin on aito, se on kuitenin vain pieni hippu siitä valtavasta turvattomuuden tunteesta, mikä maailmalla tämän ja lähiaikojen muiden terroritekojen jälkeen on.
Surullisinta on menetetyt ihmishenget, ja lähiomaisille jäävä kaipaus. Kyse on niin laajasta surusta, että se vetää sanattomaksi.
Pelko, suru ja viha ei silti saa ohjata maailmaa jossa elämme. Olen ehkä idealisti, mutta haluan uskoa, että jonain päivänä koulutus, sivistys, avoimuus, turvallisuus, taloudellinen turva, rauha, vapaus, inhimillisyys ja rakkaus löytäisi tiensä jokaiseen maailman kolkkaan, ja olisi kaikkia ihmisiä yhdistävä voima.
Peace!

2 kommenttia:

  1. Viime päivien tapahtumat ovat tosiaan pysäyttäneet. Tunnustan, että pelko on hiipinyt minun sisälleni. Tuntuu, että nyt ollaan menty jonkin sellaisen rajan yli, ettei juna enää helposti pysähdy. Helposti ainakaan. Väkivallan kostonkierre on tuhoisa. Mutta voiko toisaalta kääntää toista poskeakaan hullujen riehuessa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!