Pyrähdys Tallinnaan

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015








Teimme eilen pikaisen pyrähdyksen Tallinnaan. Meillä on jo pitkään ollut ajatuksissa tehdä tällainen päivän reissu. Omasta edellisestä Tallinnan matkasta on päässyt vierähtämään jo vuosia, joten nyt oli korkea aika tehdä tämä pikkumatka. Tallinnaan on täältä niin helppo mennä, koska laivamatka on lyhyt ja edullinen. Meillä on tarkoitus tehdä tässä vielä toinenkin reissu Tallinnaan, sillä mies aikoo tehdä tehdä raksahankintoja paikallisista rautakauppoista taloprojektia silmällä pitäen. Tällä kertaa emme jääneet yöksi, vaan seikkailimme maissa n.8 h. Suuria suunnitelmia en tehnyt, mutta muutaman täsmäiskun olin karttaan merkinnyt. Olimme matkassa autolla, koska mies halusi jo tehdä tiedustelureissun rautakaupoille hieman sivummalla. Oli myös pikkumiehen kannalta kätevää, että liikuimme omalla autolla, niin päivä ei venynyt liian pitkäksi unien kannalta. Nämä kuvat ovat pääasiassa vanhasta kaupungista, jossa käveleskelimme ennen laivalle palaamista. Sää oli kyllä ihan todella kylmä, joten alkuperäinen ajatus fiilistellä etelän kevättä, ei ihan toteutunut. Vaihtelu virkistää, joten muuten oli kyllä kiva pikku visiitti lahden toiselle puolelle. Viikolla vielä lisää juttua Tallinnan matkalta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!