Kuisti kautta vuosi 2014

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Koti on nyt vaihtunut, ja blogi ollut muuttorumbasta johtuen pienellä tauolla.
Instagramin puolella olen ehtinyt nyyhkyttää tyhjässä vanhassa kodissa, mutta myös jo iloita muuttolaatikoiden tyhjenemistä uudessa kodissa. Muut ovat varmasti siirtyneet jo sujuvasti uudelle vuodelle, mutta minä vasta hiippailen täältä muuttolaatikoiden takaa kokoamaan vanhan vuoden highlightit:

KOTI JA SISUSTAMINEN

Vauvailusta huolimatta koti ja sisustaminen olivat 2014 vuonna(kin) blogissa eniten näkyvät aiheet. Kotimme päätyi niin sisustuslehden sivuille kuin myynti-ilmoitukseenkin. Myynti-ilmoituksella oli lopulta sellaiset seuraamukset, että vuosi 2015 (ainakin) asutaan väliaikaisessa kodissa ja rakennetaan omaa taloa. Sisustaminen siis vain yltyy, kun ensin sisustetaan tästä vuokra-asunnosta koti, ja eiköhän jossain vaiheessa päästää talonkin kanssa sisustamiseen asti. 

VAUVA
Kuvat 6/11/14

Vuoden 2014 (ja itse asiassa koko elämäni) ihmeellisin asia on ollut tulla äidiksi ja saada lapsi. Äidiksi tuleminen on ollut juuri niin kaiken mullistavaa kuin kuvittelinkin, tai oikeastaan jopa niin mullistavaa, että ei sitä osannut edes kuvitella. Näkökulma monta muutakin asiaa kohtaan on äidiksi tulemisen myötä muuttunut. Tuo poika on niin RAKAS
❤️

KUKKIA

Vuoden aikana on tullut hankittua kukkakimppu jos toinenkin. Vaikka meidän kodissa ei väriloistoa muuten näe, niin puutarhassa ja kukissa sitä on kyllä ollut. Lempiväri kukissakin on kyllä valkoinen.


JUHLAN AIHEITA:

Vuoteen 2014 mahtui arjen joukkoon mukavia juhlia. Erityisesti on jäänyt mieleen minun ensimmäinen äitienpäivä, jolloin juhlittiin myös pikkumiehen ristiäisiä. Kesää tulee ikävä, kun muistelee miten juhlimme uutta pergolaa naapureiden kanssa. Juhlat ja niden järjestäminen piristävät aina! Pian saankin ryhtyä suunnittelemaan pikkumiehen 1-vuotis synttäreitä. 

Vuosi 2014 voi nyt jäädä muistoihin, tervetuloa vuosi 2015! 


2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvakollaasit! Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Olipas kivat ja mukavasti valtavirrasta poikkeavat kuvakollaasit menneestä vuodesta! Hyvää uutta vuotta uudessa kodissa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!