Suvussa kiertävä kastemekko

maanantai 12. toukokuuta 2014

 











Täällä "toivutaan" väsyneenä, mutta onnellisena pikkumiehen ensimmäisistä juhlista. Niin kuin äitini eilen sanoi: "Koti tuntuu aina juhlien jälkeen vielä muutaman päivän jotenkin erilaiselta." Hän on oikeassa. Juhlatunnelma jäi hetkeksi huoneisiin elämään. 
Sunnuntaina pikkumies puettiin tähän suvussa kiertävään kastemekkoon. Puvun mukana kulkee sen tarina. Kangas on hankittu ja puku ommeltu omalle äidilleni. Sen jälkeen puku on kiertänyt suvussa, ja jokainen äiti kirjoo aina helmaan lapsensa nimen. Helmaan onkin kertynyt jo kahdeksan lapsen nimet, myös minut on kastettu tässä mekossa. Nyt on minun vuoroni merkata poikani nimi muiden jatkoksi. On kunnia saada jatkaa tätä perinnettä. Äidit ovat vuosien aikana hieman muokanneet pukua, ja niin minäkin tein. Poistin pari jälkeen päin lisättyä pitsiä, ja ompelin mekkoon huntuni. Minusta mekosta tuli hunnun kanssa kaunis, se jotenkin kevensi pukua ja teki siitä juhlavamman. Mekon mukana kulkeva sininen nauha oli vähän kulahtanut, joten hankin sen tilalle uuden. En halunnut nauhasta mitään valtavaa hörselöä, joten tein siitä tuollaisen pojalle sopivan hillityn version. Luonnollisesti en kastejuhlissa juuri häärännyt kameran kanssa, joten palaan muuten juhliin vielä, kunhan saan kuvia.

2 kommenttia:

  1. Onnea pojalle nimestä! Meillä on kanssa suvussa kiertävä mekko, johon kirjaillaan aina lasten nimet. :) Meidän poika oli 11 mekossa kastettu lapsonen. Myös sininen ja vaaleanpunainen rusettinauha vaihdetaan aina kastettavan mukaan. Mekko on tehty mummoni silkkihääpuvusta, jossa on pitsinen päällinen. Nyt pitäisi vain harjoitella vähän kirjomista, ennenkuin joku muu tarvitsee taas mekkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta teidän suvun mekko. Ihana peinne, mutta tosiaan kirjominen täytyisi muistella. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!