Minitoimisto

keskiviikko 15. tammikuuta 2014






Työhuoneen muuttuessa vauvanhuoneeksi, minun täytyi tiivistää "toimistoani". Teen jonkun verran suunnittelutöitä kotona, mutta eniten työhuoneessa tilaa vei askartelu- ja käsityöroinani. Vuoden vaihteen kaappiensiivousprojektilla sain kuitenkin karsittua tavaraa, ja järjestettyä sitä säilöön muualle. Tämän viikon jälkeen minulla on enää kuukausi töitä jäljellä ennen mammalomaa, joten uskon, että pärjään ihan hyvin ilman työhuonetta. 
Tämän mamman "minitoimisto" tulee olemaan aika lailla kuvissa näkyvän varassa. (Konetta, tablettia ja kameraa tarvitsee toki lisäksi, mutta eivät nekään omaa huonetta tarvitse). Arkea helpottaa erityisesti uusi luuri, joka tuli todella tarpeeseen, sillä vanha iphone on raastanut nikottelullaan hermojani jo pitkään.
Puhelimessa kulkee tiiviissä paketissa lähes kaikki tarpeellinen, mutta kalenterin kanssa olen vanhanaikainen, ja se on oltava edelleen paperiversiona. Uuden kalenterin löysin (yllätys, yllätys!) Granitista. Tässä kalenterissa on hauskaa, että sitä voi tuunata oman näköiseksi vaihtamalla kanteen kuvaa. Yleensä haluan, että kalenteri on aika iso, mutta nyt päädyin kokeilemaan pienempää mallia. Olettamukseni on, että vaikka päiväni vauvan kanssa ovat varmasti täysiä, kalenteria vauvaohjelma ei samalla tavalla täytä. Ellen sitten merkkaile ylös vaipanvaihtoja ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!