Vauvanhuoneen sisustusta suunnitellessani silmäni ovat jatkuvasti osuneet kuvien sänkyyn. Ihastelin Sebran muunneltavaa ja kaunista Kili sänkyä, mutta ajattelin sellaisen jäävän haaveeksi. Onneksi on miehenä puuseppä, jolle sisustajavaimon esittämä haave ei ollut mahdoton toteutettava. Käsin puusepäntyönä tehtynä samantyyppinen sänky ei kyllä todellakaan ole ollut helpoin mahdollinen valmistettava. Päiden taivutus oli aikamoisten kokeilujen ja työn tulos, mutta vaikuttaa siltä, että ne onnistuivat. Jos olisin tiennyt mitä oikein pyydän, olisin ehkä tyytynyt suoriin päätyihin. Kaikki miehen käyttämät työtunnit ovat silti varmasti lopulta vaivan arvoisia, sillä tästä tulee pikkuiselle pitkäaikainen sänky. Sänkyä voi nimittäin muuntaa pinnasängyksi, pikkusängyksi eri pituuksilla, ja miksipä ei pikku sohvaksikin. Sänky on vielä kesken, mutta näette sitten lopputuloksen, ja ehkä työvaiheitakin, kunhan se valmistuu. Tällä sängyllä ei onneksi ole kiire, sillä vauvaa odottaa ensin korisänky (josta on myös luvassa postausta). Nyt itsekin omaan sänkyyn, että jaksaa huomenna töihin.
Tuo sänky on aivan ihana ja munkin lemppari!!! Jos meille vaan joskus siunaantuu oma pikku minityyppi, joka tuollaiseen makuupaikkaan mahtuisi, niin tuo sänky olisi takuuvarma valinta ja mikä parasta: se tosiaankin "kasvaa" pikkuminin mukana :D
VastaaPoistaHei, pakko kysyä että miten lopulta päiden taivutus onnistui? :) teittäkö muotin vai? :)
VastaaPoistaHyvin onnistui, mutta en kyllä osaa oikein selostaa työvaiheita. Päädyt kuitenkin tehtiin jotenkin useita ohuita kerroksia liimaamalla. Taisi siinä olla jotkut muotitkin. Kääk, pahoittelut mutta en kyllä enää muista. Sen muistan, että pitkään sängyn tekeminen kuitenkin kesti, eikä puusepän työnä käsin tehden ollut mikään helppo urakka. Ihana sänky on edelleen, ja nyt käytössä jo meidän toisella 6kk vanhalla pojalla. :)
Poista