Kirjasto / työhuone järjestykseen

maanantai 20. toukokuuta 2013





Kesälomani lähestyy, ja nyt olisi aika siivota kaapit turhista papereista, ja saada tärkeät järjestykseen. Olisi sitten sykyllä mukavampi aloittaa työt puhtaalta pöydältä. Kesäksi oikeiden töiden tilalle olen keksinyt jo kaikenlaista pikkuprojektia sadepäivien varalle (siis niiden remonttihommien lisäksi). Edellisessä kodissamme ei ollut työhuonetta, joten nyt olen nauttinut siitä, että aina ei tarvitse siivota keskeneräisiä töitä ja näpertelyjään pois, kun ne kuitenkin aina pian levittää takaisin.





Muutama viikko sitten hankimme kirjastoon uuden maton, koiran takia kovia kokeneen, ja vuosien aikana kulahtaneen tilalle. Uusi löytyi Nougatista, joka on ehdoton suosikki sisustusliikkeeni. Matto on sieltä TineK home -mallistoa, josta pidän myös paljon. (Sekä Nougatista että TineK homesta lupaan jossain vaiheessa ihan omat postauksensa.) Kuten arvata saattaa, kaikki huonekalut ovat tässäkin huoneessa (tuoleja lukuunottamatta) mieheni tekemiä. Harmaa tuoli on jo vuosia sitten tehty antiikkilöytö, ja se on saanut meillä ollessaan jo kertaalleen uuden verhoilunkin. Työpöydän tuoli on mummolastani.

 
Minulla olisi vielä muutamia työpäiviä ripoteltuna tälle ja ensi viikolle. Tekisi mieli ryhtyä jo valmistautumaan lomaan, mutta EI! ...nyt täytyy varoa, että mieli ei karkaa lomalle etuajassa, eikä saa mitään aikaan. Tässä vaiheessa toivotankin stressitöntä, mutta tehokasta ja aikaansaavaa arkiviikkoa myös teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!