Tästä se lähtee

torstai 4. huhtikuuta 2013

Foto © kuistin kautta

Blogin perustaminen on ollut mielessäni pitkään, ja sitä on kypsytelty kuin hyvää viiniä.  Koska en ole mikään tekniikan ihmelapsi, kaikki ei nyt ehkä vielä ole yhtä jalostunutta ja hienostunutta kuin vanha viini, mutta alkuun on päästy. Blogi siis hakee varmasti vielä muotoaan ja opeteltavaa riittää. Olen saanut aina välillä toiveita blogin perustamisesta, ja itsekin muiden blogeja jo vuosia selaillut. Minun on pakko tunnustautua sisustusfriikiksi. Aina on myös meneillään joku DIY-projekti, ja jos ei muuta, niin luovuudenpuuskiaan voi käyttää ainaiseen visiointiin ja haaveiluun. Vaikka pitkään vastailin kyselyihin, että ehkä joskus, aloin miettiä, että voisihan tätä kaikkea jotenkin tallentaa, ja ehkä jopa jakaa muiden kanssa. Ajatus omasta blogista alkoi siis tuntua aina vain houkuttelevammalta.

Foto © kuistin kautta

Blogini oli alunperin tarkoitus saada alkunsa jo silloin, kun hankimme edellisen kotimme, mutta remonttiurakka putkiremppoineen venyi, ja blogi tuntui kaukaiselta ajatukselta väliaikaisessa asunnossa ja remppapölyn keskellä. Seuraava tilaisuus olisi ollut, kun hankimme nykyisen kotimme. Remontin kynsissä oltiin taas, ja vaikka suurin remontti sujui tällä kertaa nopeammin, pelkkä remonttiblogikaan ei oikein tuntunut jutultani. Remonttiväläyksiltä ei varmasti täysin voida välttyä nytkään, koska yli 110 vuotta vanhassa talossa tekemistä riittää aina.

Foto © kuistin kautta

Tänä keväänä lasikuisti joutuu isoimman työn alle, sillä tähän asti se on talvella ollut täysin kylmää tilaa. Ikkunat ja ovet pitäisi myös kunnostaa jne... En ole myöskään aiemmin omistanut puutarhaa, mutta tästä keväästä eteenpäin puutarhanhoitoakin saa ryhtyä opettelemaan. Vaikka olen innoissani kaikesta tulevasta puuhasta, koko kevättä ja kesää ei kuitenkaan vietetä työleirillä. Inspiraatiota täytyy aina välillä hakea kauempaakin. Matkallekin on siis taas jossain kohtaa karattava.
Tässä siis alkuun muutamia otoksia kevätauringon valloittamalta lasikuistiltamme, joka onkin meille yksi rakkaimmista paikoista kotonamme. Before -kuvat täytyikin napsia nopeasti, sillä mies uhkasi ryhtyä remppahommiin jo tulevana viikonloppuna.
Tervetuloa mukaan lukijat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!