Kävimme Saksassa MEZINGEN OUTLET CITYssä. Meillä oli vain puolitoista tuntia aikaa shoppailuun, joten olin
katsonut etukäteen missä liikkeissä haluan käydä. Tämä
oli itse asiassa ihan hyvä systeemi, niin ei tullut tuhlattua liikaa jo tällä ensimmäisellä matkalla. Outlet-kierros nimittäin saattaa
olla edessä Pariisissakin. Konjakinvärinen laukkuni on kaivannut kaverikseen kukkaroa ja meikkilaukkua, että pikkutavarat eivät pyörisi laukunpohjalla. Michael Korsilat mukaan lähtikin sitten nämä ihanuudet.
Lenkkareita olen etsinyt koko kevään ja alkukesän, mutta sopivia ei ole löytynyt, kunnes nyt. Treenihousutkin lähtivat Nikelta matkaan, joten nyt kun olen VIHDOIN terve, ei ole enää tekosyitä jättää lenkkejä väliin.
Tämä outlet poikkesi hieman outleteista USA:ssa ja Ranskassa, joissa olen aiemmin käynyt. Niissä liikkeet ovat olleet vieri vieressä ostoskeskuksessa tai outlet kylässä. Tämä outlet city on muodostunut Hugo Bossin outlet-myymälän ympärille, kun muidenkin merkkien outlet-myymälöitä on alannut kerääntymään sen läheisyyteen. Liikkeet ovat osittain hieman etäämmällä toisistaan. Muutamaa kävelyaskelta enempää ei kuitenkaan tarvitse ottaa päästäkseen liikkeestä toiseen. Outletin hinnat olivat noin puolet normaaleista, joten tässähän tuli shoppaillessa oikeastaan vain säästettyä. ;) Jos joku on reissamassa Saksaan kannattaa brandit ja sijainti tsekata OUTLET CITY METZINGEN sivuilta.