Tänään se sitten päättyy; joulu loppiaiseen. Minä heitän hyvästit joululle ja viime vuodelle näillä vielä viime vuoden puolella otetuilla kuvilla. Oli tarkoitus julkaista teille nämä kuvat uuden vuoden aaton aatolta jo ennen vuoden vaihtumista, mutta välillä tämä elämä kahden pienen kanssa on vain niin vauhdikasta, että kaikkea ei ehdi. Pieni tauko teki vain hyvää ja kunhan tällä postauksella laitan pakettiin vielä vuoden 2016, niin tästä on kiva startata uusi vuosi.
Me juhlimme uutta vuotta oikeastaan kahdessa erässä. Sukulaisten kanssa varsinaisessa vuoden vaihteessa, ja jo aaton aattona ystäväperheen kanssa. Ystäväperheen kanssa juhlimme mennyttä vuotta kiitollisina ja toivotimme uuden vuoden tervetulleeksi innoissamme, sillä 2016 toi molempiin perheisiin vauvan. Pieni tyttö olikin meillä ensimmäisellä kyläilyreissullaan.
Vauvaperheiden uuden vuoden pippaloissa oli tarjolla mitäpä muuta kuin sushia. Me äidit kun olemme joutuneet tuosta herkusta yhdeksän kuukautta kieltäytymään. Kauniaisissa on uusi todella hyvä sushibaari, ja meille onkin muodostunut lähes joka viikkoinen perjanataisushitapa. Samasta paikasta sushit nytkin napattiin, joten valmiina hankittuna tämä oli myös helppo ratkaisu. Jälkkäriksi teimme suklaakakkua, ja tietysti kilistimme myös samppanjalaseja.
Sellaista vuotta tuskin onkaan johon ei mahtuisi myös surua ja murhetta. Vuoden haikeimmat hetket koin kesällä, kun hyvästelin mummani viimeisen kerran. Pelkästään vauvan syntymä olisi silti tehnyt tästä vuodesta loistovuoden, joten kokonaisuudessaan vuosi 2016 oli huikea. Tuo pieni poika on niin valloittava, tyytyväinen ja hymyilevä. Isoveli on ottanut pikkuveljen hienosti vastaan ja päällä ollut uhmaikäkin alkaa tällä erää helpottaa. Veljeksistä on tullut toisilleen jo niin tärkeät. Pikkuveli ei ole mistään niin kiinnostunut kuin isoveljen puuhista. Pieniä yhteisiä leikkejäkin on jo voinut huomata, kun isoveli kutittaa ja naurattaa pienempää. Isoveli sanoi tässä joululomalla aamupalapöydässä: "Minä niin tykkään tuosta minun velipojasta." Liikutuin niin, että täytyi ihan pyyhkiä silmäkulmaa.
Vauvavuosi jatkuu ja uudessa kodissa on edelleen keskeneräisiä asioita. Valmiiksihan ihmiset ja talot eivät tule koskaan. Lupauksista en nyt niin tiedä, mutta toiveeni olisi, että arki vähän rauhoittuisi, niin että olisi aikaa pitää huolta myös itsestään, ihan koko perheen etuakin ajatellen. Näin ruuhkavuosien myllertäessä organisointi onkin se asia mitä tänä vuonna täytyy kehittää. Perhekalenteri on jo perustettu, joten eiköhän niiden kauppa- ja pyykkipäivien sekaan järjesty perheen yhteistä lomailua ja vanhemmillekin omaa aikaa. Matkakuumetta podemme miehen kanssa molemmat. Viime vuonna matkat jäivät muuton jälkeen, kun ensin raksan loppurutistus vei kaiken ajan, sitten minä sain matkustuskiellon jo niin varhaisessa vaiheessa raskautta ja pienen vauvan kanssa ei ole edes tehnyt mieli vielä niin reissata. Matkoja selataan täällä kone savuten, että eiköhän tämän vuoden matkasaldo ole vuoden päättyessä parempi.
Koska vuosi kokonaisuudessaan oli niin onnistunut, pieni pessimistinen pelkokin on käväissyt mielessäni. Entä jos uusi vuosi ei olekaan niin suopea, ja tasapainon säilymisen takia kuraa alkaa satamaan niskaan. Tähän ajatukseen en kuitenkaan jäänyt rypemään ja odottamaan kauheuksia. Aina vuodet eivät ole kohdelleet yhtä hyvin ja olen oppinut, että vaikeiden aikojenkin voimavara on oma asenne. Ei sitä joka vuosi saada vauvaa, ja muuteta uuteen kotiin. Isoista ja pienistä onnen hetkistä täytyy osata nauttia ja olla kiitollinen.
Paljon onnellisia hetkiä toivon teillekin vuodelle 2017, ja kaunis sydämellinen kiitos kommenteistanne ja siitä että seuraatta.
❤
