Pieni kirsikkapuu

lauantai 25. maaliskuuta 2017


Heti kun lumet ovat sulaneet meillä alkaa puutarhapuuhat, ja teimme tänään miehen kanssa vähän suunnitelmaa siitä mistä työstä aloitetaan. Kevätfiilistely on minulla jo ihan vauhdissa, ja siinä huumassa meille ilmestyi tuo kirsikkapuukin. Kuljin nimittäin torstaina muissa asioissa kukkakaupan ohi tai niin oli tarkoitus, mutta ohitus epäonnistui, kun näin tuon pienen kirsikkapuun kavereineen kukkakaupan edessä auringossa. Niin ihana, että en voinut vastustaa.



Kirsikkapuu löysi paikkansa keittiön saarekkeelta. Mallailin sitä ensin mihinkäs muualle kuin "sisustusalttarilleni", mutta tässä se pääsikin jotenkin parhaiten oikeuksiinsa. Tämän pienen puun voi kuulemma istuttaa uloskin, kunhan vain suojaa sen talveksi. Täytyy ehkä kokeilla ja katsoa miten sille käy.




Kirsikkapuu nosti taas myös esiin joka keväisen Japani-kuumeen. Alkoi tehdä mieli kirsikkateetä, ja otin saarekkeelle esille puun kaveriksi yhden Japanista aikoinaan tuliaisiksi tuomani vaaleanpunakukkaisen kulhonkin. Muillekin Japani-kuumetta näin keväisin kokeville kirjavinkkinä Minna Eväsojan Melkein Geisha. Hankin kirjan viime keväänä Nidestä (joka muuten on minun mielestä Helsingin kivoin kirjakauppa) lääkkeeksi silloinkin oireilevaan Japani-kuumeeseeni. Toki tiedä nyt sitten auttoiko vaiko pahensiko se vain kuumetta. Melkein geisha on kiinnostava sukellus Japanilaiseen kulttuuriin Suomalaisen näkökulmasta. Hurmaava ja hullu Japani, niin kuin alaotsikkokin sanoo. Olen lukenut lukuja nyt uudelleen sieltä täältä. Lyhyitä lukuja pystyy lukemaan jopa tässä elämäntilanteessa, vaikka lukuhetket saattavat olla lyhyitä ja katkonaisia. 
Huomiselle on luvattu 10 astetta, joten pian se on kevät niin pitkällä, että puut kukkivat ulkonakin. Japanista haaveilu jatkuu, mutta Roihuvuoren kukkivat kirsikkapuut täytyy todistaa tänäkin vuonna.

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämän kanssa malttaa odottaa, että ulkonakin alkaa puut kukkia. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. En ollut aiemmin nähnyt tämmöistä pientä. Minustakin niin ihana!<3

      Poista
  3. Mistä tällaisia löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin missään nähnyt tämmöisiä pieniä. Tämän löysin Kauniaisista kukkakaupasta jonka nimi on Ihana kukkanen. Toivottavasti löydät sieltä tai jostain muualta omasi, jos tällaista etsit. :)

      Poista
  4. Valtavan Kaunis!!!

    Onpas teillä juhlittu ihanat sirkus synttärit! Ostin saman viirinauhan joulun jälkeen Lindexin aleista, taidanpa lainata ideaa meidän maaliskuun pojan 3v synttäreille (ensi vuoteen siis mutta onpahan aikaa bongailla kaikkea teemaan sopivaa;) Hauska sattuma, että meillä odotetaan myös syyskuun vauvaa. Olitteko muuten tyytyväisiä päätökseen ostaa Bugaboon tuplat?! Mahtuuko teillä esikoinen vielä niihin/onko paljon käyttöä tuplana kulkemiselle? Täällä pähkäilen vaunuasiaa, arvatenkin himoitsen niitä. Josko menisi miehelle läpi että kotiäiti tarvii kunnon työvälineet, eihän mieskään sitä halvinta akkukonetta osta :D Blogisi on yksi lempparistani, kiitos kun jaksat postailla arkisen aherruksen keskeltä. Uusi kotinne on niin kaunis! Oma 3v vanha Kannustalo on rakas, mutta kyllä sitä toinen talo tekisi mieli rakentaa.. Ehkä sitten joskus kun ruuhkavuodet helpottaa! Aurinkoista kevättä!

    T.M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sinun kommenttisi oli ihana piristys päivään, ja oikein harmittaa, että en heti ehtinyt vastata. Ihana kuulla, että blogini kuuluu lemppareihisi, kiitos! :)
      Juuri niin minäkin aina teen, ideoin juhlia pitkään. Ei tule paniikkia viikkoa ennen juhlia, ja ehtii löytää kivoja ideoita.
      Eikä ihana, että teilläkin odotetaan syyskuun vauvaa. <3 Bugaboon tuplat on kyllä olleet tosi kätevät. Meillä esikoinen on toki aika pienikokoinen, mutta hän on mahtunut rattaisiin hyvin jopa toppavaatteissa. En olisi ilman tuplia kyllä pärjännyt. Tiedän joitakin ystäviä, jotka ovat ensin yrittäneet 3-vuotiaan kanssa pärjätä pelkällä seisomalaudalla, mutta sitten kuitenkin hankkineet tuplat. Toki lapset ovat niin erilaisia, ja myös liikkuminen. Meillä kuitenkin tällä tavalla olen voinut olla varma, että isompikin on turvallisessa paikassa, kun liikumme esimerkiksi kaupungilla. Monesti pienen miehen voimat itse kävelemiseen ovat riittäneet vielä puistoon lähtiessä, mutta sitten takaisin palatessa on ollut hyvä, että on saanut hypätä rattaisiin.
      Onhan se vähän niin, että kun on kerran rakennettu talo, niin se pohjapiirustusten ja muiden hyvien ratkaisujen bongaaminen jää vähän päälle. Sitä tulee meilläkin miehen kanssa aina välillä vitsailtua siitä seuraavasta talosta. ;)
      Kiitos vielä kauniista sanoistasi, onnellista odotusta ja kaunista kevättä! :)

      Poista
  5. Hei. Minullakin on tuo pieni kirsikkapuu. Huolenaiheeni onkin kuinka saan sen tavetettua kotona. Viemää viileään autotalliin vai pidänkö asunnossa sisällä missä on noin 22 astetta lämmintä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!