Suuri DIY-kranssi ja joulukuusi toi joulun olohuoneeseen

sunnuntai 23. joulukuuta 2018


Monena vuonna on aatto ikään kuin lävähtänyt keskelle viikkoa ja myönnetään, että joulustressikin on tullut, kun jouluvalmisteluja on yrittänyt tehdä arjen pyöriessä. Maanantai on ihan täydellinen jouluaaton paikka, kun viikonloppu mahdollistaa jouluun laskeutumisen rauhallisemmin. Voi olla, että olen myös vuosien aikana oppinut löytämään sopivan balanssin joulupuuhastelun suhteen. Sen lisäksi, että joulu on minulle ennen kaikkea fiilistelyä, niin se on minulle myös tekemistä ja nämä kaksi asiaa liittyvät minulla myös usein yhteen. Ehkä osaan aikatauluttaa joulupuuhien jakamisen pidemmälle ajalle ja huolimatta siitä että olen helposti innostuvaa ihmistyyppiä, olen oppinut että, en  voi ryhtyä toteuttamaan ihan kaikkia ideoita, joita keksin. Suurin syy stressittömämpiin jouluihin on kuitenkin asenteen muuttaminen. Törmäsin ystäväni Facebookissa täydelliseen joululistaan, jonka olen viime päivinä koittanut muistaa. 

JOULUN MUISTILISTA

Pyyhi pölyt huolet
Leivo osta valmiina piparit ja laatikot
Järjestä koti ajatukset
Silitä vaatteet puolisoa
Pese lämmitä sauna
Muista joulumielirauha




Tämän vuoden DIY-juttu on ollut ehdottomasti kranssit, pienemmät ja isommat. Tuon suuren kranssin tein hulavanteen ympärille. Keksin, että säästän, kun hankinkin pari edullista havukasvia ruukussa, ja leikkelin niistä materiaalit kranssiin.



Kranssista olohuoneen seinällä haaveilin jo viime vuonna, mutta kuvittelin ison kranssin tekemisen olevan isotöisempi kuin mitä se olikaan. Olihan krnssissa sitomista, mutta aika nopeasti sen lopulta teki. Kranssi ei ole vain joulukoriste, vaan joulun jälkeen se voi koristaa varmasti ulko-ovessa vielä läpi talven.
Kranssi symmetrisesti sohvan päällä toi olohuoneeseen lisää klassisuutta, juuri sellaista ajatonta jouluilmettä mitä joulukotiin kaipasin. Tänä vuonna en sitten enää takan seinään kranssia laittanutkaan, kun hento kranssi koristaa jo pyöreää Lempi-hyllyäkin. 






Olohuoneeseen joulu tuli suuren kranssin lisäksi tietysti myös joulukuusesta. Löysin meille viime vuonna tämän kestokuusen aaton aattona Plantagenista puoleen hintaa. Joululehtikuvausten takia jo itsenäisyyspäivän aikaan hankittu aito kuusi kun kuivui ja siitä oli pakko aatoksi luopua. Kestokuusella saan aloittaa joulufiilistelyn ihan niin aikaisin kuin haluan. Olin silti ajatellut, että tämä kuusi siirretään yläkerran aulaan, ja aito kuusikin tuoksuineen hankitaan. Tuo kevyesti lumikuurainen kuusi on kuitenkin nyt niin ottanut paikkansa tuossa, että ainakin tänä jouluna tämä kuusi saa pitää paikkansa helppoutensa vuoksi ja onhan se kauniskin.
 Kuusi sai valkoiseen asuunsa tänä vuonna myös ripauksen roosaa, muutamassa koristeessa. Viime vuonna 1-vuotiaan kanssa ei lasipalloja kuusessa voinut kuvitellakaan, mutta tänä vuonna ne saivat paikkansa oksilta. Rusetit jätin tällä kertaa kuusesta, mutta kranssiin tulikin sitäkin isompi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!