Surusta haikea mieli

Kuistin kautta -blogi on itselleni ennen kaikkea hyvän mielen paikka, ja sitä toivon sen teillekin olevan. Elämässä on kuitenkin kaikenlaisia sävyjä, ja tällä viikolla minun elämässäni kaiken on sävyttänyt suru-uutinen mummastani. Olen kiitollinen, että sain pitää viimeisen isovanhempani näinkin pitkään, ja silti olisin toivonut, että yhteisiä hetkiä rakkaan mummani kanssa olisi ollut lisää. 
Kevät on ollut ristiriitainen, kun toisaalta huoli mummasta on ollut kaikessa läsnä, ja toisaalta pieni elämä myllertää vatsassani. Ennen kaikkea olisin niin toivonut, että mummani olisi ehtinyt nähdä syksyllä syntyvän vauvan. Vauvauutisesta ehdimme onneksi yhdessä iloita ja hän näki kasvan vatsani. Elämän kiertokulku on kai vain hyväksyttävä.

Suru-uutinen on siis syy miksi blogi ja yleensä tiheästi päivittyvä instagramtilinikin hiljentyivät kanssani tällä viikolla. Kynnys jatkaa, pääsi nousemaan aika korkeaksi, kun kysyin itseltäni: Entä nyt? Suru pysäyttää, laittaa asioita mittasuhteeseen, ja lopulta sitten kuitenkin — elämä jatkuu. Vaikka keräilenkin täällä vielä itseäni, niin päätin jatkaa siitä mihin jäin. Pikkumies on ollut paras piristykseni tässäkin kohtaa. Lapset saavat katsomaan tulevaan. Jatketaan siis lastenhuoneen sisustusjutuilla. Touhusimme nimittäin toissa viikolla pikkumiehen huoneen sisustusjuttujen parissa koko perheen voimin, ja lupaamani arvonta lastenhuoneeseen liittyen starttaa alkuviikosta.

Sääkin kylmeni täksi viikoksi, mutta kesä, eiköhän se tulee takaisin.