Kesäretkellä Kustavissa

lauantai 13. kesäkuuta 2015




Minä ja pikkumies seikkailimme tällä viikolla neljä päivää kesäretkellä Turussa ja Kustavissa (kunnan nimi jaksaa naurattaa, terveisiä vaan paikallisoppaallemme). On ihan tylsää, että ystävä asuu meihin nähden niin kaukana, mutta on siinä se kiva puolikin, että sitten voi tehdä tällaisia retkiä toisen luo, puolin jos toisin.
Muutaman päivän aikana mammat ja kaksi reilun vuoden ikäistä poikaa ehtivät seikkailla monessa kivassa paikassa. Lossilla loikattiin saaresta saareen, sisustusputiikista toiseen ja kahvilasta kolmanteen. Yksityiskohtana mainittakoon, että Lounais-Suomessa on hyvät ja JÄRJETTÖMÄN suuret korvapuustit! Tämän kesäretken jälkeen voin nimittäin sanoa, että kokemusta on. Reissussa tietysti aina sattuu ja tapahtuu; yhdet farkut repesi persuksista (ei myönnetä, että johtuisi liiallisesta korvapuustien nauttimisesta). Sillä välin, kun uusia housuja hankittiin, niin Turun kaupunki ystävällisesti muisti meitä "60 euron pikavoitolla". Lisäksi paluumatkalla suurista kantamuksistani yksi kassi jäi junaan. Kassi kyllä löytyi jo, mutta se oli halunnut palata takaisin Turkuun. Nyt sitten odottelen, että saan esim. kaikki meikkini ensi viikolla postissa takaisin. Siihen asti mennään nyt sitten ihan el naturel.
Kustavin asukasmäärä moninkertaistuu kesäisin, kun mökkeilijät saapuvat kesäkoteihinsa. Kustavissa onkin matkailijoille monia kivoja paikkoja joissa käydä. Yksi niistä on Kustavin savipaja ja koko Käsityökylä. Alueella on paratiisipaja, kynttilä- ja sisustusmyymälä, sepänpaja, hopeapaja, tekstiilitupa sekä kahvio.







Voitte kuvitella, että pikkumiehen kanssa, joka haluaa tutkia kaikki paikat, visiitti keramiikkaliikkeen puolelle ei ollut se ihan helpoin keikka. "Norsu posliinikaupassa" -sanonnan voikin vaihtaa minun nyt lanseeraamaani muotoon "yksivuotias keramiikkakaupassa". Onneksi pihapiiristä löytyi muutakin pikkupoikia kiinnostavaa katseltavaa. Käsityökylässä asustaa nimittäin myös lampaita ja pupuja. Ystäväni uhrautui ja otti hetkeksi molemmat pojat valvovan silmänsä alle, että sain vähän katsella rauhassa ja samalla kamerani räpsähteli tietysti sisustusjuttujen kohdilla. 
Kustavin savipajan tehtaanmyymälä löytyy pihapiiristä isosta vanhasta talosta, jossa on muuten aivan mielettömän hienot isot ikkunat ja valkoiseksi maalatut paljaat hirsiseinät. Liikkeessä on paljon keramiikkaa ja myös jonkin verran leluja sekä herkkuja. Minun tyyliini ihan ne kaikkein perinteisimmät tummat keramiikka-astiat eivät ihan istu, mutta savipajan alter egon Puss Puss Companyn tuotteet olivat minusta niin herttaisia. Puss puss companyn  tuotteissa perinteistä käsityötaitoa on sovellettu vähän modernimpaan, ja silti lämminhenkiseen tapaan. Idea perustuu mukeissa, herkkupurkeissa, yrttiruukuissa, ja kulhoissa oleviin teksteihin. Tekstin voi halutessaan teettää mukiin myös omalla tekstillä. Puss puss companyn tuotteisiin palaan vielä huomisessa postauksessa, sillä sain mukaani jotain kivaa jollekin teistä. Arvontaa on siis luvassa, mutta siitä lisää sitten huomenna.








Pihapiiristä löytyy siis myös kynttilä- ja sisustusliike. Eihän sitäkään voinut ohittaa. Tässä liikkeessä oli niin lahjatavaraa, sisustusjuttuja kuin vaatteitakin. Alakerrassa oli pastellisen kesäisiä juttuja ja yläkerrassa vähän hillitympää tunnelmaa. Tämän liikkeen kautta kurvaisin, jos olisin menossa mökkivieraaksi. Nappaisin mukaan korikassin ja sinne ekologisia puhdistusaineita mökkiviemisiksi, ja vaikka tuon keveän vaaleanroosan paidan ylle juhannusjuhliin. Tai olisiko vähän ihana omistaa itse saaristosta mökki, ja hankkia mökille näistä liikkeistä paikallisesti valmistetut astiat, ja jotain kivaa mökin sisustukseen. Tässä sitä haaveillaan mökistä, vaikka talon rakentaminenkin on vasta aluillaan. Vaikka aikoinaan ihmettelin miksi ihmeessä ystäväni muuttaa juuri Kustaviin, niin tämän kesäretken jälkeen ymmärrän kyllä päätöstä puoltavat asiat paremmin. Onhan saaristossa ihan oma tunnelmansa, varsinkin kesällä.
  

2 kommenttia:

  1. Onpas kivan näköisiä putiikkeja :) Onko sulla vinkata Turusta/Turun seudulta muita sisustusliikkeitä, joihin kannattaisi poiketa kesälomareissulla?

    Lyydia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on työn alla postaus yhdestä liikkeestä, ja samassa yhteydessä voin vinkata parista muustakin. Tulossa siis on... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!