KUUKAUDEN KOLLAASI: Mistä on joulukuu tehty?

maanantai 1. joulukuuta 2014


Marraskuu jäi eilen taakse, ja joulukuun kunniaksi on taas kuukauden kollaasin aika.
Meille tämän joulun ihmeellisin asia on tietysti se, että saamme viettää sitä pienen poikamme kanssa. Pikkumies ei vielä taida kovin paljoa joulusta ymmärtää, mutta haluan silti jo luoda hänen kanssaan jouluperinteitä. Kiitollisuus omasta lapsesta on tietysti joka päivä, mutta erityisesti näin joulun aikaan sitä herkityy vielä enemmän tuosta pienestä ihmeestä. 
Tämä tulee nyt sitten myös olemaan viimeinen joulu tässä kodissa. Ajatukset ovat jo osittain uuden väliaikaisen kodin sisustamisessa, koska muutto on heti vuoden alussa. Haluan silti ehdottomasti laittaa joulua tähän kotiin, vaikka pakkaamisenkin voisi jo aloittaa. Uusi vuosi muuttolaatikoiden keskellä vielä jotenkin menee, mutta jouluna haluan, että koti tuntuu vielä kodilta. Joulun värimaailma noudattelee meillä tuttua linjaa. Punaista ei siis tänäkään vuonna meillä juuri nähdä, lukuunottamatta paria pikkumiehen huoneeseen jouluksi muuttanutta Meileg tonttua. Punaisen vastaväri vihreä sen sijaan näyttää valtaavan joulukasvien muodossa alaa joulukodissamme. Ennen kuin varsinainen joulukuusi tulee, pikkukuusi ruukussa tai juurineen isossa maljakossa tuo joulutunnelmaa. Havunoksia olen vaunulenkeillä napsinut mukaan kotiin. Pieni oksa glögilasin reunalla koristaa, ja antaa heti kattaukseen kivan jouluisen säväyksen. Joulupaketin päälle satiininauhan kaveriksi havunoksa sopii myös kauniisti. Valkoiset hyasintit ja amaryllis ovat myös jo tuomassa joulutunnelmaa ja -tuoksua. 
Tuoksuista puheen ollen... Pidempään blogiani seuranneet ovat varsin tietoisia tuoksukynttilähulluudestani. Näin joulun alla tämä hulluus saavuttaa aivan uuden tason. Välillä, jos poika herättää aikaisin, saatan sytyttää jo aamuhämärissä kynttilän palamaan.
Joulunpyhiksi lähdemme maalle sukulaisten luo. Sitä ennen aion nauttia Helsingin joulutunnelmasta. Aleksanterinkadun perinteiset jouluvalot ovat syttyneet jo marraskuun puolella. Jouluiset tuoksut ja maut täyttävät kauppahallit. Joulutoreja ja myyjäisiä riittäisi pian vaikka joka päivälle.
Joulukuussa voisi iltaisin vaikka joka ilta laittaa Frank Sinatran tai Michael Bublén soimaan, ja ottaa höyryävän glögilasin käteen. Täydellisen joulutunnelman kruunaisi tietysti vielä se, että ulkona olisi luminen maisema.
Tällaisistä asioista on joulukuuni tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!