Kesäinen kattaus ja hauskaa mittumaaria!

perjantai 20. kesäkuuta 2014




 Ystävien kanssa vietetty aika on ollut tämän viikon parasta antia. Minulla ja pikkumiehellä oli molemmilla seuraa, kun ystäväni tuli oman poikavauvansa kanssa meille yökylään. Kutsuin muutkin opiskeluaikana syntyneestä ystäväporukasta paikalle. Neljä naista, kolme vauvaa ja paljon naurua. Tällä hyvän mielen annostuksella mennään monta viikkoa. Tuon kauniin puutarhasta taitetun pionin sain yhdeltä heistä. Pionin kanssa kattauksesta tuli niin kesäisen herkullinen, että nappasin muutaman kuvan teillekin kesäfiilistä tuomaan.
Monella alkaa varmasti juhannukselta kesäloma. Meilläkin miehen loma alkoi tänään, ja nyt suunnitellaan lomapuuhia. Joku pikkumatka olisi tarkoitus tehdä, mutta vielä ei ole päätetty mihin suunnataan. Ensimmäinen matka vauvan kanssa, joten joku helppo kohde olisi toiveissa. Nyt, kun pikkumiehen ruoka kulkee vielä mukana minne vain, matkustaminen on sen puolesta helppoa. Köpis, Tukholma ja Amsterdam ovat vilahdelleet vaihtoehtoina, mutta mitä pidempään näitä kylmiä ja sateisia päiviä riittää, sitä enemmän alkaa tehdä mieli aurinkoon, vaikka Barceloonaan tai Italiaan. Kotimaassakin olisi kiva tehdä pikkumatkoja. Ainakin Porvoo ja Turku ovat aina ihania kesäkaupunkeja. Juhannusta vietämme Pohjanmaalla, ja minulla on tarkoitus jäädä juhannuksen jälkeen muutamaksi päiväksi sinne pikkumiehen kanssa. Iskällä on nimittäin pikku projekti heti hänen lomansa alkuun, kun alapihalle olisi tarkoitus nousta pergola. Ajattelin, että on paras, että me pojan kanssa olemme poissa jaloista, niin hän saa paremmin aikaan. (Pergolasta juttua sitten lisää myöhemmin.)
 Tyypillinen kylmä juhannussää tulossa, mutta ei se mitään, juhla on aina juhla. Juhannussaunassa ainakin on lämmin. ;) Nautiskelkaa ja rentoutukaa, niin minä ainakin aion tehdä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!