Vauvanhuoneen sisustus

lauantai 29. maaliskuuta 2014





 


  Aikomukseni oli palata vauvanhuoneen sisustukseen jo ennen kuin poika syntyy, mutta kuten tiedätte, toisin kävi. Nyt, kun huoneen asukkikin on maailmassa on ihan hyvä kohta vilkaista hänen huonettaan.
Jatkettava pinnasänky ja vauvanhuoneen yksityiskohtia täällä blogissa ehdittiin nähdä. 
Pinnasängyn päälle tehtiin hylly ikean hyllynkannattimista, hyllylevystä ja palasta harjanvartta. Hyllylle kokosin esille pikkumiehen tavaroita, ja tangolle roikkumaan pari suloista pientä vaatetta. 
Haaveilin huoneeseen keinusta, jossa vauvaa voisi imettää. Keinun löytyminen oli kuitenkin hankalaa, koska tila on pieni, ja keinujen aisat usein pitkiä. Klassikkokeinuissa olisi ollut parikin mieleistä vaihtoehtoa, mutta koska emme ole varmoja onko keinulle käyttöä enää isomman pojan huoneessa, emme haluneet sijoittaa keinuun suuria summia. Olin jo luopunut koko keinuajatuksesta, kun vauvan mummin ja vaarin kirpparilöytö ratkaisi ongelman. He bongasivat huoneeseen juuri sopivan keinun, ja siinä onkin jo pikkumiehen kanssa viihdytty.
Huoneessa oli aiemmin kristallivalaisin, mutta minusta se ei sopinut pojan huoneeseen. Kristallikruunulle löytyi uusi koti, ja vauvanhuoneeseen uusi harmaa valaisin. Pinta on maalattu, mutta näyttää siltä kuin se olisi pinnoitettu betonilla.
Vauvan vaatteita säilytetään miehen tekemässä "kiinakaapissa". Kaappi on vain niin pieni, että jossain vaiheessa täytyy keksiä jokin muu säiltysratkaisu. Meillä olisi isompikin kaappi, mutta huoneessa ei ole tilaa sille, sillä huoneen yhden seinän täyttää iso kirjahylly (myös miehen tekemä), josta emme halua luopua. No onneksi tätä ongelmaa ehtii vielä ratkoa. Säilytystilan tarpeeseen hankittiin kuitenkin samantien TineK:n iso kori.

Muistakaahan käydä vielä tänään tai huomenna osallistumassa kevätmessujen lippujen arvontaan
(Jos kommentoit anonyymisti muista nimimerkki. S-postiosoitetta ei tarvitse välttämättä kommentin yhteydessä julkaista, vaan sen voi laittaa minulle s-postilla vasta, jos arpaonni osuu kohdalle.)

11 kommenttia:

  1. Voi,kun teillä on kaunista. Löysin arvonnan kautta blogin ja olen nyt selaillut ja huokaillut,miten kaunista. Anne

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana sisustus!
    Vinkkinä sellainen juttu, että ultrakuvat kannattaa skannata/kopioida talteen, koska ne muuttuvat valon seurauksena ajan mittaan vaaleammiksi tai tummuvat. Meillä oli yksi suosikkiultrakuvistamme kehystettynä lipaston päällä ja jo puolessatoista vuodessa se vaaleni lähes tunnistamattomaksi. Onneksi kerkesin vielä ottaa siitä kopiot tavan paperille ja skannata vielä sähköiseen muotoon! :)

    -Lyydia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, kun vinkkasit tuosta. Meille mainittiin tuosta kuvien haalistumisesta ultrassa, mutta asia on vain jäänyt. Täytyy oikeasti muistaa hoitaa asia ennen kuin on liian myöhäistä. Onneksi ehdit pelastaa teidän kuvan. Olisi ihan kamalaa, jos kuvamuisto katoaisi.

      Poista
  3. Onpa teillä nättiä! Samanlainen värimaailma on meilläkin makkarissa, jopa samanvärinen seinä, valkoiset kalusteet, Mailegin puput ja jopa keinutuoli valkoisena löytyy myös täältä :) Blogisi on uusi tuttavuus ja parhaillaan käyn juttuja läpi, kivalta näyttää! :) mukavat vkloput x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samanlainen maku siis meillä, hauskaa! :) Kiva, että löysit blogiini :)

      Poista
  4. Mistä tuo ihana Kleinbus on?
    Löysin sattumalta blogisi. Ihan mahtava blogi. Paras sisutusblogi johon olen törmännyt!
    -memuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten tämä sinun kommenttisi ilahdutti. Onhan noita ihania sistusblogeja vaikka kuinka paljon, mutta kiva, jos tämä minun blogini on juuri mieleesi. Tervetuloa seuraamaan! :) Ai niin ja Kleinbus on löytynyt Ombrellinosta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!