Uusi kulta

maanantai 17. helmikuuta 2014


 



Minulla on uusi kulta, jota en enää malta pitää teiltä salassa. Uusi kultani pitää minua hellästi, mutta lujasti kädestä, ja minä vilkuilen sitä jatkuvasti rakastuneena. 
...No en ole tuota vanhaakaan kultaa hylännyt, päin vastoin; häneltä minä tämän uuden kullan synttärilahjaksi sainkin. Olen haaveillut kellosta pitkään. En ole vuosiin käyttänyt kelloa, joten koomisia tilanteita on tottumattomalle syntynyt. En meinaa millään tottua, että kello kädessä ajan selvittämiseen olisi hieman helpompikin tapa kuin penkoa puhelinta laukun pohjalta.
Sain toivoa kellon mallin, ja tyylilleni uskollisena päädyin klassiseen ajattomaan malliin. Tässä Marc by Marc Jacobsin Baker-mallissa ihastuin sen yksinkertaiseen, mutta silti näyttävään muotoiluun. Muiden käsissä olen ihaillut todella masiivisiakin kelloja, mutta itselläni on niin pienet kädet, että minulla sellainen olisi ollut ehkä vähän hassu. Iso kellotaulu ja metalliranneke riittävät minulle maskuliinisiksi puoliksi, tässä muuten sirossa ja naisellisessa kellossa. 
Enköhän opi taas seuraamaan aikaa tällä ihanan vanhanaikaisella tavalla.

2 kommenttia:

  1. Ompa sinulla ihana uusi kulta! Tuota kelpaa kantaa ranteessa ;)

    Ihanaa alkanutta viikkoa&onnellisia odotuksen täyteisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä on kevättä rinnassa, kun on tämä ranteessa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!