Jos ei valkoista maata, niin valkoisia kukkia

torstai 7. marraskuuta 2013



Vaikka tiettyyn pisteeseen pidän syysfiilistelystä, niin kyllä tätä pimeyttä voisi edes lumi valaista. Tämä viikko on mennyt itselläni pääkipuilun kanssa, eikä pimeys ole ainakaan auttanut asiaa. Talventulo ja pikkupakkanen sopisivat minulle jo oikein hyvin. Lumenodotus liittyy tietysti myös joulunodotukseen, joka minulla on ollut käynnissä jo pitkään. Olen saanut silti pidäteltyä jouluhulluuttani aika hyvin, vai mitä? Pinterestin Christmas -kansio on toki täyttynyt tiuhaan tahtiin, joten ideoita olisi jo vaikka kuinka paljon. Veikkaan, että aivan juuri jouluaiheet karkaavat tänne blogin puolellekin. Onneksi joulu pelastaa kaamokselta. Koska en viitsi ihan vielä asetella jouluvaloja ikkunoihin, niin täytyy keksiä muuta piristystä. Jos kaikista toiveistani huolimatta ei vielä saada valkoista maata, niin täytyy vastustaa kaamosta valkoisilla kukilla. 
Piristystä loppuviikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!