Oman kodin väripaletti

perjantai 9. elokuuta 2013



 
Sisustusblogeissa on kiertänyt hauska haaste, jolla voi selvittää oman kodin väripalettia. Alullepanija oli modernisti kodikas -blogi, josta se on kierrellytkin jo useassa blogissa. Nimettyjen haasteiden lisäksi Kerttu kehotti nappaamaan haasteen ken haluaa. Minäpä nappasin, koska pakkohan tätä Chip It -ohjelmaa oli kokeilla.


Kuten ehkä Rooman matkan jälkeisistä postauksistani (Rooman värit ja Asusteita Italiasta) on saattanut huomata, sai Italia minut muutenkin herkistymään väreille ja sävyille. Vai johtuukohan tämä väri-innostus tulevasta syksystä? Kuvat voivat siis tietysti aiheiltaan olla muutakin kuin sisustusta, ja kokeilinkin ohjelmaa myös pariin matkakuvaan, toimii hauskasti niinkin. Värisävythän voi halutessaan siirtää matkakuvista tai vaikka syysmaisemasta sisustukseen. Maisema tai matkakuva huoneen seinälle, ja siitä napatut värit sitten sisustukseen. Kesän matkojen jälkeen oma koti tuntuu taas tärkeimmältä paikalta, joten minäkin päätin pysyä alkuperäisessä haasteen ideassa, ja tehdä postauksen oman kodin värikartasta.



Mitään suuria yllätyksiä ei tullut. Vasemmanpuoleisia pääväririvistöjä tarkastelessa on lempisävyni helppo huomata. Sävy, jota voisi syksyllä hankkia kotiin enemmänkin, on tuo kuistilta esiin nouseva "intuitive", kaunis harmahtava luumunsävy. Kovaa vauhtia nuo luumut tuolla puussa kypsyvätkin, joten niitä kai täytyy kantaa sitten sisään koristeeksi. Sen sijaan tehostevärien suhteen hienoisesti yllätyin, miten monesta kuvasta nousi esiin vihreä. Toisaalta eihän tuo vihreys ole ihme, kun huomioi viherkasvit, kukat, yrtit ja erityisesti isoista ikkuinoista avautuvan kesämaiseman. Kuistille olen joskus haaveillut sinisestä, mutta sieltähän sitäkin jo löytyy, ainakin hitunen. ;)
 




Jos ette ole jo kokeilleet, niin tässä linkki Chip It! -sovellukseen. Sävyt eivät tietenkään ole tarkkoja, mutta kyllä näillä hauskaa suuntaa värimaailmasta saa. Ei meilläkään lopulta niin väritöntä sitten ollut ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!