Bed and breakfast samppanjatilalla

tiistai 23. heinäkuuta 2013


















Palataanpas vielä kerran Ranskan matkaan... 
Yövyimme Champagnen alueella pienellä samppanjatilalla. Tämän lähemmäs ainakaan omia mielikuviani ranskalaisesta maaseutuidyllistä ei olisi voinut päästä, joten pakko kertoa paikasta teillekin.
 Oli jo yömyöhä, kun kaikessa pimeydessä saavuimme perille. Boyzyn pikkukaupungissa oli tuskin edes katuvaloja. Jo pimeydessä Les Barbotines vaikutti lupaavalta, mutta todellinen kauneus selvisi vasta aamulla. Sisäpihalla tuoksuivat laventelit jotka reunustivat istutuksia, maata peitti mukulakiveys ja symmetrisesti pääoven molemmin puolin oli istutetut puut. Samppanjaan viittasi viinitynnyri. Ystäviemme huone oli yläkerrassa ja meidän alakerrassa pikkuisella lasitetulla parvekkeella.
Palvelu oli todella ystävällistä, mikä oli käynyt ilmi jo yöllä, kun rouva oli valvonut ja odottanut meitä. Pikku haastetta toi se, että yhteistä kieltä ei ollut. Onneksi ranskalaiseen tyyliin kädet puhuvat yhtä paljon kuin suu, joten jotain me ainakin kuvittelimme ymmärtävämme. :) Aamiainen oli herkullinen ja runsas. Pikkuisessa hotellissa / majatalossa oli vain muutamia vieraita meidän lisäksi, joten aamiaisen saimme nauttia ihan omassa rauhassa aamiaishuoneessa. Kävimme tietysti tutustumassa myös heidän shamppanjan valmistukseensa. Valmistuksessa on sekä Bonnairen, että Paul Clouetin shamppanjoita, sillä nämä kaksi shamppanjasukua ovat yhdistyneet avioliiton kautta. Moët & Chandonin lisäksi (josta kirjoitin täällä) olikin kiinnostava vierailla myös pienemmällä samppanjatilalla. Samppanja tastingin päätteeksi valitsimme tietysti myös tuliaisia kotiin. Bonnairen samppanjaa myydään muuten myös Suomen Alkoissa. Lisää tietoa sekä Bonnairesta että Paul Clouetista, yhdessä ja erikseen, löytyy näiden osoitteiden alta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!