Puutarhahommissa

sunnuntai 5. toukokuuta 2013








Pihamme kohennus on alkanut, ja erityisesti viikonloppuna pihalla kävi kuhina, kun pystyssä oli talkoot. Olen iloinen tästä yhteisöllisestä hengestä talon asukkaiden välillä. Jo parissa viikossa piha on kokenut yllättävän suuren muutoksen. Isoin urakka on ollut nurmikon perustamisessa, ja vanhan kohentamisessa. Nyt ei siis ole ollut kyse mistään tyttömäisestä puutarhafiilistelystä kukkahansikkaissa, vaan raakaa mullan lapiointia on riittänyt 300 m2 alueelle. Ennen mullan levitystä pohjatöissä riitti urakkaa, ja maa piti tiivistää jyrällä ennen siementen kylvämistä. Rinteissä jyrääminen näytti lähes mahdottomalta painavalla laitteella. Voi siis olla, että mies on huomenna itsekin kuin jyrän alle jäänyt. (Ai, että olen vitsikäs ;) ) Tällä hetkellä multakerrokset kuitenkin "koristavat" joka paikkaa, ja tänään päästiin jo siementen kylvämiseen. Toivoa siis on, että piha olisi joidenkin viikkojen päästä vihreä.
Ensimmäinen viljelylaatikkokin on jo testailuvaiheessa, ja levinneitä pensaita on karsittu ja juurakkoja kaivettu. Aloitimme myös siistimään polkuja, ja niistä tulee nyt paljon selkeämmät, kun pienet kivet rajaavat nurmikkoalueet. Tämä on vasta ensimmäinen kevät, kun meillä on omaa pihaa. Saa nähdä onko sitä joka kevät yhtä innoisaan puutarhahommista. Nyt ainakin pahasti vaikuttaa siltä, että minustakin on kuoriutumassa viherpeukalo, tai ainakin puutarhatonttu. ;) Rehellisyyden nimissä en voi sietää puutarhatonttuja, mutta ehkä sellainen juuri kuvaa tällaista puutarhanoviisia. Ainakin nökötän puutarhan reunassa vielä välillä yhtä hölmön näköisenä, kun muut puhuvat aiantuntevasti kasvilajikkeista. No puutarhatonttukin oppii vain tekemällä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!