Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit

Hattu kallellaan kohti syksyä

keskiviikko 26. elokuuta 2015


  Vaikka hellevaatteet vasta kaivettiin kaapeista, niin kaupat ja mainostajat tarjoilevat jo meille villapaitoja, ja hyvä että ei villahousujakin. Aion nyt liittyä tämän oman pikkumedianikin kanssa tähän syksyn rummuttamiseen, vaikkakin aloittaen vasta päälaelta.
 Itselleni syksy nimittäin alkaa joka vuosi siitä, kun koulut alkavat. Johtuuko sitten mainosmiehistä vai mistä, mutta innostun pukeutumisesta aina eniten juuri syksyllä. Ihanaa, että taas on tullut se vuodenaika, kun voi reilusti pukeutua kesän kirkkauden jälkeen mustaan, vaikkapa hattuun.
Pukeutumistyylini noudattelee hyvin samoja linjoja kuin sisustuskin, yhdistelmä klassista ja modernia, harmonisin sävyin. Asusteet ovat pukeutumisessani tärkeitä, koska niillä saa muunneltua asuja, ja saa sitä pientä särmää muuten simppeliin kokonaisuuteen. Laukut, huivit ja korut ovat käytössäni lähes päivittäin, mutta vaikka pidän myös hatuista, niitä tulee käytettyä harvemmin.
Riippuu tietysti hatusta, mutta yleisesti hattu on asusteena tavallaan aika voimakas, se ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Ehkä juuri siksi tartuin Tallinnassa tähän hattuun. Tänä syksynä tarvitsen voimaa ja energiaa, kun niin paljon on meneillään. Eihän tämäkään hattu taikoja tee; Kyllähän noissa kuvissa selvästi on 33-vuotias, eikä mikään teini, ja hektinen elämänvaihe näkyy tummina silmänalusina, mutta näkyköön. Onneksi pienilläkin jutuilla, kuten vaikka pukeutumisella, voi olla kohottava vaikutus omaan olemukseen ja sitä kautta fiilikseen. Hattu sopivasti kallellaan, pieni tuike silmissä ja katse kohti tulevaa, syksy tule vain. 
(Päivitys: Minähän olen tosiaan 32-vuotias, enkä 33. :D Sinänsä valitettavaa, että selvästikin tunnen itseni vanhemmaksi kuin olenkaan, kun näin sekoilen, mutta toisaalta... vähänko mahtavaa, sain juuri yhden lisävuoden!!! :D )

20-luvun hengessä

lauantai 25. toukokuuta 2013

Suuntaamme tänään illalla 20-lukuteemaisiin juhliin, ja olen aivan innoissani, sillä rakastan 20-lukua.❤ Iloinen 20-luku kimalsi paljetteja ja hemiä, mekkojen vyötärölinja laski ja helma lyheni. Hiuksiin väkerrettiin laineita tai räväytettiin leikaamalla kutrit lyhyeksi. Naisten asema siis alkoi muuttua, kun flapper girlit rikkoivat perinteisiä normeja vapaammalla elämäntyylillä. Kultaisella 20-luvulla jazz-musiikki soi, ja kuohuvat juomat kuplivat. 



 Ihanaa, että saa itsekin tälläytyä teeman mukaisesti. Taisinkin jo mainita, että löysin 20-lukuhenkisen hiuskoristeen. Tuunasin sitä vähän laittamalla muovisen "timantin " tilalle rintaneulan, ja nyt se on minusta vielä hienompi.





Vaatekaappia penkomalla löytyi tyyliin sopiva mekko, joten shoppailureissua ei tarvinnut tehdä. Olin jo suunnitellut vieväni tämän mekon kirpparille, mutta nyt se pääsee ainakin vielä kerran juhliin. Tietysti joku kaunis helmin koristeltu vintagemekko olisi ollut vielä hienompi, mutta sellaista en nyt edes etsinyt, kun ihan hyvä on tämäkin. Kaulaan vain helmiä, saumalliset sukkahousut tietenkin ja huulet punaisiksi.

20-luku on nyt pinnalla yleisemminkin, kun The Great Gatsby - Kultahattu pyörii elokuvissa. Se on kyllä ihan pakko päästä katsomaan, ehkä jo huomenna.

Nyt tälläytymään ja sitten tanssahtelemaan charlestonia!

Helmoihin hullaantunut

torstai 18. huhtikuuta 2013

Odotan jo, että sää lämpenisi, ja voisi käyttää kesävaatteita. Haaveilen erityisesti pitkistä helmoista. Huomaan bongailevani jatkuvasti kivoja maximekkoja ja -hameita. Talvella hankin jo pari pitkää hametta, kun lähdin uudeksi vuodeksi Gambiaan, ja paikanpäältäkin jäi yksi mekko matkaan. Afrikassa moskiittojen vuoksi illalla oli pakko olla iho hyvin peitetty. Pitkät helmat myös lämmittivät sopivasti yöllä tuulisella rannalla. Maxi oli loisto vaate matkalla, mutta montakohan mekkoa tai hametta sitä ehtii Suomen kesän aikana edes käyttää. Toisaalta juuri Suomen kesässä pitkät helmat toimivatkin ehkä paremmin kuin värjöttely pikkushortseissa. Kuvan hame on niin kivan värinen, ja yhdistelmä farkkupaidan kanssa freesi ja rento. Tuonne kurakkoon ei silti vielä kehtaa lähteä helmoja uittamaan, joten täytyy vielä malttaa odotella kesää. ;) 

Kuva