maanantai 28. toukokuuta 2018

Sininen hetki terassilla ja pihaprojektin kuulumisia



Meillä on pihassa ja terassilla menossa projektia jos toista. Ajattelin täältä blogista kurkata, miltä meidän terassilla näytti viime kesänä, mutta nyt vasta tajusin, että en oikeasti kuvannut tai kirjoittanut terassista mitään koko viime kesänä. Teimme kyllä aika paljon pieniä kesäreissuja, ja puuhastelun ohessa toki tulee harvemmin otettua kameraa esiin, mutta toki sitä terassilla ihan rentoiltiinkin. Ehkä kamerakin jäi niissä hetkissä lepäämään. No nyt sitten korjataankin asia heti näin toukokuussa.



Tuo näky, kun molemmat ovet ovat auki keittiöstä terassille, on kodissamme kesäisin yksi lempinäkymäni. Ulko- ja sisätilat ovat ihanasti yhtä. Tänään mun pieni otti yhtäkkiä lounaslautasen mukaansa ja marssi päättäväisesti sen ulos syömään, oikein! En siis todellakaan kieltänyt, vaan menin itsekin oman lautaseni kanssa perässä. Kesällä pitäisikin syödä aina ulkona, kun vain mahdollista.



Sain teatterioppilaaltani tuon kauniin sinisen hortensian. En tiedä mistä hän tiesi, että tykkään juuri hortensioista. Tuo hortensia oli eilen päivällä vielä ainut kesäkukkani. Asiahan täytyi korjata, että voin edelleen ansaitusti käyttää itsestäni kukkahullunimitystä. Tilanne oli kuitenkin nopeasti korjattu, kun kaarsimme puutarhaliikkeen pihaan ja auton perä täyttyi kesäkukista.



 Viikunapuun olin hankkinut pihaan jo joskus aiemmin. Siinä on ihana tuoksu ja siitä tulee jotenkin fiilis kuin olisi ulkomailla. Meillä on ollut viikunapuu joskus aiemminkin, mutta sen kanssa kävi vähän huonosti, kun en syksyn tullen tajunnut pelastaa sitä tarpeeksi ajoissa yöpakkasilta sisään.



Mitä meidän pihaan ja terassille nyt sitten muuten kuuluu. Ensimmäisistä kukista olen ottanut kaiken ilon irti. Valkoiset tulppaanit, helmililjat ja narsissit on ihasteltu moneen kertaan. On se vain kiva fiilis, kun syksyllä istutetuista sipuleista oikeasti nousee kukkia. Pieniä puutarhaihmeitä olen kokenut myös viime kesänä istutetun omenapuun äärellä, kun siihen tuli muutama kukka.
Tarkkasilmäiset saattavat huomatakin kaiteen takana näkyvät multakasat. Ne liittyvät kukkapenkkiprojektiin.



Terassi käsiteltiin tänä keväänä harmaalla öljyllä. Sävyä kyseltiinkin ahkerasti heti, kun insta storiesissa vilautin öljyämisprojektia. Jos siis joku etsii kaunista harmaata terassiöljyn sävyä, niin tämän nimi on Poro. Lopullinen sävy rippuu toki myös käytetystä puusta. Meillä terassi on tehty lämpöpuusta. Laudat olivat muuttuneet jo muutenkin harmaiksi, mutta nyt sävy on tasainen ja siisti. Terassille tehtiin jo viime kesänä myös tuo rima-aita. Tänä keväänä mies on jo ehtinyt tehdä terassille portaat. Nyt lastenkin on helppo kulkea terassilta nurmikolle ja takaisin. Portaat täytyy sitten myöhemmin myös käsitellä. Kohta terassi saa myös lasikaton ja juuri tämä sohvakulmaus myös lasiseinät. Kun ne ovat paikoillaan niin lupaan lisää kuvia terassilta.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä säillä ollaan nautittu terassista sisätilojen jatkeena. Kunhan lasitukset saadaan valmiiksi, niin lupaan tosiaan lisää kuvia tästä meidän kesäkeitaasta. :) Ihanaa kesää!

      Poista
  2. Hei, mistä sohvaryhmä on hankittu? Jotain toillaista olen etsinyt meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on hankittu Vepsäläiseltä jo pari vuotta sitten. En siis tiedä onko juuri tuota enää olemassa, mutta sohvan merkki on Brafab, joten ehkä samalta merkiltä on ainakin joku vastaavan tyyppinen malli nytkin valikoimissa. Toivottavasti sopiva sohva löytyy teillekin. Kivaa kesää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!