Haaveissa hotelliunet, mutta edessä unikoulu

Nautin luoda kotiin tietynlaista harmonista tunnelmaa. Ainahan arki ei ole niin harmonista, mutta silloinkin hetki huomiota kauniille asioille antaa energiaa. Kotia sisustan ja blogikuvia stailaan ihan jo vain siksi, että nautin siis siitä, että voin luoda tietynlaista tunnelmaa kotiin ja tänne blogiin. Pyrin silti siihen, että postausten kuvat eivät ole irrallaan todellisuudesta. Näiden kuvien äärellä mietin hetken, että nyt mennään kyllä todella rajoilla. Olen siis ollut syyslomalla ja viikonloppuna sisustelin makuuhuonetta mielessäni syyslomarentoilu ja palauttavat yöunet. Ajattelin jakaa vinkkini muhkeaan petaukseen ja makuuhuoneen hotellimaiseen sisustamiseen. Ei siinä muuten mitään, mutta alkoi tuntua kornilta esitellä blogissa unille houkuttelevaa petausta, kun en oikeasti ole nukkunut muutamaan viikkoon kuin pisimmillään muutaman tunnin kerrallaan, ja viime yönä enää vain puolen tunnin pätkiä. Tajusin kuitenkin sisustavani tiedostamattani makuuhuoneeseen tämänhetkistä unelmaani; pitkiä yhtenäisiä unia hiljaisessa hotellihuoneessa.

Hotelliunet ovat ihan oikeasti tulossakin, koska suuntaamme vielä tällä syyslomalla Tukholmaan pariksi päiväksi. Samassa hotellihuoneessa nukkuu kuitenkin koko perhe, joten ainakaan viimeaikaisella meinigillä se ei todellakaan tarkoita unta. 

Nyt moni varmasti ihmettelee, että miksi oikein olemme monta viikkoa jaksaneet/sietäneet tätä rallia. No koska #syysflunssa. Molemmat pojat ovat olleet kipeänä, ja pienempi potilas ehti tottua vähän liian hyvään palveluun öisin. Siitä tämä koko kierre lähti tai jos lipsumista on ollut jo aiemmin, niin ainakin kärjistyi. Nyt flunssa on selätetty, mutta ajattelin, että unikoulua ei kannata aloittaa ennen matkaa. Laitoin eilen miehen nukkumaan toiseen huoneeseen, että edes toinen meistä saisi nukkua ehjät yöunet. Tähän asti olen itse jaksanut tätä rallia ihan ok, mutta kun valvoin taas viimeyönä käytännössä läpi koko yön tajusin, että nyt tuli seinä vastaan.
Samalla tavalla tämä menee kuin isommankin kanssa. Tässä aika lailla vuoden vanhana alkaa levottomat yöt; yölliset showt rinnalla ja/tai meidän vanhempien välissä kiemurtelu tulee nyt kuitenkin päätökseen. Olen halunnut vaalia imetystä läheisyyden nimissä, vaikka yösyöttöjä ei nälkään ole tarvittu enää pitkään aikaan. Nyt meillä ruvetaan nukkumaan.
Nukuttaminen omaan sänkyyn meni äsken yllättävän kivuttomasti. Sekin on jossain vauvavuoden aikana mennyt jo todella hyvin, mutta sitten tuli hampaita ja flunssaa (silloinkin), ja jotenkin sitä ei näin toisen lapsenkaan kohdalla ole osannut eikä halunnutkaan olla tiukkana, ja näihin nyt riesaksi muuttuneisiin tapoihin lipsahdettiin. Ensimmäisen lapsen aikana muistan olleeni enemmän huolissani siitä, miten pitkään valvomisvaihe oikein kestää. Kaikki ovat kuulleet niitä tarinoit (ja jotkut ihan itse kokeneetkin), että perheessä ei nukuta kokonaisia öitä ennen viittä ikävuotta. Välillä ärsyttävä lausahdus "Se on vain vaihe", on nyt toisen kohdalla soinut päässäni. Toisen kohdalla todella tietää, että kyseessä on vaihe, ja että ei tämä unettomana zombiena haahuilu ikuisesti kestä. Siinä on vain se huono puoli, että sitä antaa sillä itselleen tekosyyn olla tekemättä mitään asialle. Sen verran ensimmäisestä kerrasta kuitenkin opin, että sen kyllä tietää, kun raja on tullut vastaan, ja se on tullut NYT. 

Isomman kanssa unikoulua tarvitsi vetää tasan yksi ilta ja yö, ja hän alkoi nukkua. Jossain vaiheessa toki luiskahdettiin vähän uusille epämääräisille tavoille, mutta kuitenkin. (Jos tähän pisteeseen onkin nyt tultu, niin silti minulla on vakaa aikomus olla toistamatta ihan niitä kaikkia virheitä.) 

Kun tämän nyt ihan tänne blogiin kirjoitin, niin lupaan myöhemmin kertoa miten meidän kävi.

Säästän loput makuuhuoneen sisustuskuvat ja -vinkit vähän myöhemmälle, siihen hetkeen, kun voin rehellisesti sanoa, että nyt meillä nukutaan. Toivottavasti se tapahtuu pian, että minun ei tarvitse jemmailla makkarikuvia kovin montaa vuotta.

...ja nyt toivottakaa tsemppiä, kauniita unia!