tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen vuosi talossa


Vuosi sitten pääsiäisenä olimme muuttolaatikoiden keskellä uudessa talossa. Tuntui epätodelliselta, että rankan ja tiiviin raksa-ajan jälkeen muuttopäivä vihdoin koitti. Viimeksi jo havahduin, että oikeastaan virallinen muuton vuosipäivä itse asiassa meni jo, koska pääsiäinen on tänä vuonna niin paljon myöhemmin. Eiköhän me silti tulevinakin vuosina muistella aina juuri pääsisäisenä sitä, miltä tuntui herätä ensimmäisen kerran uudessa talossa.

Viimeistelytöitä tässä talossa olisi edelleen, mutta raksa on muuttunut kodiksi. Puutarhan kanssa on tietysti myös vielä iso työ, mutta intoakin ainakin näin alkukeväästä vielä löytyy. Tuonkin projektin etenemistä pääsette varmasti kesän aikana seuraamaan.
Olen antanut itseni ymmärtää, että keskeneräisyydet taitavat suurimmalla osalla talon rakentaneista, vähän niin kuin kuulua asiaan. Prioriteetit ovat tietysti hieman toisaalla perheessä jossa on puolivuotias vauva ja kolmevuotias, eikä kaikista pikkuprojekteista pidä ottaa stressiä. Kauhukuvani on silti juuri se, että silmä tottuu keskeneräisyyksiin, niin että niille ei enää lopulta tehdä mitään, ja ne vain jäävät ja jäävät. Onneksi ainakin vielä on enemmänkin niin, että omaan silmään pomppaa helposti ne tekemättömät yksityiskohdat, joita muut eivät välttämättä edes huomaa. Samanlaiseen kerralla rysäyttämiseen ei enää tässä elämäntilanteessa kykene, mutta etenee ne projektit pinemmissäkin erissä. 

No, se to do -listasta, nimittäin tätä kuvakollaasia kootessani ja katsellessani kuitenkin konkretisoitui se, miten paljon on oikeasti saatu aikaan. Se on edelleen mieletön asia, että haaveet jotka olivat vain mielessä tai pinterest-kansioissa ;), ovatkin muuttuneet taloksi ja kodiksi.
Sanomattakin on selvää, että olen tietysti nauttinut talon sisustamisesta. Talon sisustaminen on tietysti haastavampaa kuin pienen asunnon, varsinkin kun omissa mieltymyksissäni yhtenäisyys ja harmonisuus jatkuvat tilasta toiseen. Kokonaisuuden hallussa pitäminen on siis isomman työn takana. Kaikkia sisustushaaveita kun ei tietenkään pysty eikä ehdi toteuttaa kerralla. Silti tuntuu, että olen saanut luotua yleisesti sellaista sisustustunnelmaa, mistä olen visioinutkin.
Koska aiemmat kotimme ovat olleet vanhoissa 1900-luvun alun taloissa, ja nyt uudessa modernissa puutalossa, olen myös hakenut uudelleen modernin ja klassisen tyylini tasapainoa.
Talon eri huoneisiin ja tiloihin on täällä blogissa kurkattu talokierroksella. Taloprojekti kategorian alta löytyy tähän mennessä kaikki muut huoneet paitsi sauna, kodinhoitohuone ja vessat, ja muutkin taloon liittyvät postaukset. Eiköhän kierros pian jatku niin, että saan myös nuo puuttuvat tilat esiteltyä. 

 Meille on tietysti tärkeää se miten kaikki on itse suunniteltua ja valittua, sekä suurelta osalta myös itse tehtyä, mutta parasta on kuitenkin se, että tässä talossa on vaan niin hyvät vibat!

9 kommenttia:

  1. Ihanan kodin olette kyllä tehneet. Täällä projekti on vielä kesken, mutta pintojen valintaa kohden edetään. :) Miten teillä on toiminut tuo valkoinen allas? Se lienee komposiittia? Meillä tulee myös valkoinen taso ja silmää miellyttäisi eniten valkoinen allas, mutta mietityttää sen toimivuus esimerkiksi kahvin ja marjojen suhteen. Onko teillä pysynyt puhtaana tuo kohtuullisella puhdistamisella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! <3 Mietin aikoinaan samaa asiaa allasta valitessa. Allas on toisiaan komposiittia. Minä olen puhdistanut allasta taikasienellä, mutta se ei ehkä ole se hellävaraisin, vaikka pinta ei ole näyttänyt siitä kärsivän. Valmistaja tuskin sitä silti suositteleen. Moni on kehunut Universal stone aineita, ja uskon, että ne olisivat tähän tarkoitukseen hyviä. En ole vain saanut vielä itse hankittua ja kokeiltua, että osaisin kertoa omia kokemuksia.
      Tsemppia teille projektiin! :)

      Poista
    2. Meilläkin valkoinen komposiittiallas.. olen välillä täyttänyt altaan puolilleen kuumalla vedellä, ja laittanut veteen konetiskiainetabletin. Olen antanut sen vaikuttaa tunnin verran, sen jälkeen pessyt altaan kunnolla. Sain tämän vinkin altaan myyjältä (Ikeasta) ja hyvin on toiminut! :) t: anna

      Poista
  2. Teillä on kyllä aivan ihana talo! Vastaa pinnoiltaan, tunnelmaltaan ja sisustukseltaan juurikin omaa sisustusmakuani! Ehkä vielä jonakin päivänä.. :) t. vuokra-asunnossa asuva parikymppinen

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos! :) Sanotaan, että kannattaa varoa mistä haaveilee, haaveet kun saattavat käydä toteen. ;) Minäkin haaveilin jo parikymppisenä talosta, kun asuttiin vielä opiskelijakämpässä vuokralla. En todellakaan silloin uskonut, että saisin toteuttaa niin monia asumisen haaveita. Työtäkin on kyllä tehty, koska olemme käytännössä remontoineet tai rakentaneet jo monia vuosia, mutta kun tekee asioita, joista nauttii tekemisessä pysyy kiva tekemisen meninki. Olen varma, että sinunkin haaveesi toteutuvat, kun vain jaksat haaveilla ja tehdä töitä haaveittesi eteen. Tulevaisuus on aina mahdollisuuksia täynnä. Inspiroivaa kevättä!

    VastaaPoista
  4. Siis miten siitä voi olla jo vuosi kun muutitte?! Mä olisin sanonut, että ehkä maksimissaan puoli vuotta... aika kiitää! Teidän talo on kyllä ihan unelma... ja vaikka tuo rakennusvaihe ei taatusti ikinä ole helppo, kuuluu talon rakentaminen minun once in a lifetime -haaveisiini. Tuskin tulee ikinä toteutumaan mutta ainahan voi haaveilla. Miestä ei meillä innosta talon rakennus ollenkaan - ja kohtahan nuo lapsetkin muuttavat tätä menoa jo pois kotoa joten lähinnä pitää miettiä muuttoa omakotitalosta pienempään asuntoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marja! Aika on kiitänyt. Meillä taas mies on vähän turhankin innokas rakentamaan, ja vitsailee vähän liikaa siitä toisesta talosta. No haaveilla voi mistä vaan. Olishan se Jugend-huoneisto Helsingin keskustastakin ihan kiva. ;) Elämästä ei koskaan tiedä, joten parempi varoa mistä haaveilee.;)

      Poista
  5. Teidän kodissa on kyllä niin hyvät vibat <3
    Kiitos vielä, että sain olla mukana sen keittiön/ kodinhoitohuoneen suunnittelussa.
    Mukavaa pääsiäistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!