DIY: Ristiäiskutsu

lauantai 26. huhtikuuta 2014


  


Kutsut pikkumiehen kastejuhlaan lähtivät torstaina postiin. Ainakin suurin osa kutsuista oli jo eilen löytänyt perille, joten uskallan näyttää ne nyt täälläkin.
Tähtiketjun tilalla oli alunperin tarkoitus olla pieniä kolmiolippuja, mutta päädyinkin tähtiin, koska niitä tullaan näkemään juhlissa muutenkin. Tähtien tekemiseen hankin leikkurin, koska pienten tähtien leikkaamisessa olisi ollut hullu urakka. Leikkurille on käyttöä juhlissa muutenkin, ja varmasti myöhemminkin esim. jouluna. Tähdet ompelin ketjuksi ompelukoneella. Ensin käytin kyllä myös liimaa, sillä muuten ne olisivat seilanneet minne sattuu.
Tänään pestään ikkunoita, että kevätaurinko pääsee sisälle. Ystävien synttäri-tupareilla olisi myös tarkoitus päästä käväisemään. Saa nähdä mitä tuo pikkumies näistä suunnitelmista sanoo.

3 kommenttia:

  1. Onpa nätit tähdet! Hyvin sopivat korttiin :) ja on kyllä samanlainen teema, hyvä maku ;)

    VastaaPoista
  2. No mutta olinpa tehnyt melkein samanlaisen onnittelukortin teille! Olisi pitänyt käydä aiemmin lukemassa 😊 olipa mukava tavata teidän perheen uusi tulokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain samaa tosiaan :) Kuten ehkä huomasit sun tekemä tuparikortti on meillä tauluhyllyllä ihan pysyvästi. Samoin oli kiva nähdä teitä ja nähdä miten pikkuneiti oli kasvanut. Nähdään pian uudestaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!